sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äiti

Onnea kaikille äideille...tämä päivä on teidän. Tänä vuonna minäkin saan kuulua joukkoonne. :) Vaikka juhlimmekin kunnolla vasta parin viikon päästä, kun täällä Ruotsissa on äitienpäivä, on mieli tänään täynnä kiitollisuutta. Omaa äitiä on käyty onnittelemassa heti aamutuimaan. Koko päivän mielessä on ollut se, miten äitinä olo ei ole itsestäänselvyys. Kiitollisin mielin siis juhlin äitienpäivää ensimmäistä kertaa itsekin äitinä.

Lapsi on elämäni siunauksista suurin. Sinä päivänä, kun poikamme syntyi muuttui kaikki. Enää koskaan en itse ole oman elämäni tärkein henkilö. Nyt elämässäni on joku, jonka onnellisuus ja hyvinvointi tulee aina ensin.

"Äiti kato mihin osasin mennä!"

Vaikka vauva-arki on jo kovasti helpottunut, ei aikaa tälle blogille ei aina tahdo löytyä.Päätin, jo uudelleen aloittaessani, että teen tätä silloin, kun hyvältä tuntuu. Olen niin iloinen jokaisesta lukijastani. Teitä on jo yli 70..vaikka monilla blogeilla olisi tuhansia lukijoita minä olen ylpeä jokaisesta. Teitä on paljon enemmän, kuin osasin aluksi haaveilla. :D Siksi harmittaakin, kun olen ollut tällainen laiskimus. Mutta sen jälkeen, kun lopetin työt sisustusliikkeen hoitajana, on sisustuksesta tullut jälleen harrastus ja sellaisena se saa nyt pysyäkin.:) Kun aikaa ei riitä tai ei huvita silloin ei sisusteta. :)

Kesäkin kuitenkin kurkistelee jo nurkan takana ja koti kaipaa kipeästi kesäistä piristystä. Eli voi olla, että palataan hyvinkin pian. :)

Ihanaa sunnuntai iltaa teille ihanat ja Onnea vielä kaikki äidit!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Pikkukarhumme on ollut kipeänä ja äidin aika on mennyt häntä hoivatessa. Palataan, kun pikkuherran olo kohenee.


Nyt näyttää jo hyvältä. Kuume on laskenut ja hymykin alkaa jo irrota. :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Sillä siisti

Onpas ollut kiire! Yleensä ehdin vähintäänkin viikonloppusin päivittelemään blogia, kun mies on kotona, mutta nyt meni viikonloppukin yhdessä hujauksessa. Siivosin melkein koko viikonlopun. Välissä ehdittiin sentään yhden ihanan pienen prinsessan 1-vuotisjuhliin. :) Siivous oli kyllä paikallaan sillä niin alkoi rasittamaan tämä vauvaperheen kaaos. Nyt on ollutkin kivaa pari päivää, kun paikat on suht ojennuksessa ja on helppo vain ylläpitää järjestystä. Samalla karsin vähän tavaraa pois. Tuli vähän ahdistus tästä tavaramäärästä.

Kuva olohuoneen puolelta. Lainasin tästä peilin WC:hen. Iso "kaminapeili" sopi niin hyvin sinne, etä pakko hankkia tänne uusi. Väliaikaisesti mennään näin.


Vaikka veikkaan, että läheiset tuskin edes huomaavat eroa. Mutta itselle tuli hyvä mieli ja mies tykkäsi. :D Samalla mietin ihania kevät värejä ja kävin jo tarkastamssa muutaman kaupankin valikoimaa. Mikä siinä on, että aina talvella tuntuu, etten beigen lisäksi kaipaa tänne mitään värejä ja sitten keväällä alkaakin kiehtoa vaaleapunainen, sininen ja tällä hetkellä jopa turkoosi ja limenvihreä. Ennen kuulumatonta!! :D


Mukana siivouspuuhissa oli tämä Mummi ja minä puhdistusaine. Hain tämän Siniltä Country Heartista ja heti alkoi siivous sujua jouhevammin. Ensimmäisen kerran kokeilin sitruunaa ja nousi suosikiksini. Ihanan raikas! :)

Eteisessä

Eteisessäkin on tapahtunut muutama muutos. Laitoin oikean oven edessä olevaan liukuoveen tekstin. Ovi oli ihan kauheassa maalissa ja tekstin on tarkoitus viedä siitä huomio. ;)


Kasvi on uusi. Meillä ei oikeat oikein menesty, joten tämä ikikukka oli varma valinta...

Tämä pieni lipaston päällä sen sijaan on oikea, mutta pysynyt hengissä jo muutaman viikon. :O Ennen kuulumatonta tämäkin. ;) Molemmat Ikeasta.


Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Olohuoneen kaappi

Tämä kaappi on talon peruja. Olen tosin maalannut sen ja ihan varmasti kaikiien sääntöjen vastaisesti.;) Olen vain sutinut maalin pintaan. Tästä piti tulla oikein sellaisen "romuromattisen" oloinen. Monen mielestä maalauksen jälkeen tosiaankin varmasti romu, mutta meille olohuoneen helmi.:) Ja onneksi oli oma kaappi, ettei ei tarvinnut keneltäkään kysyä lupaa. ;)


Pieni salaisuus tosin on, että työ jäi hieman kesken. *noloa* Kuvassa ei onneksi näy, että tämä rouva kyllästyi kesken homman...maalia puuttuu ainakin kahdesta jalasta. :O Mieheni on tämän projektin jälkeen kieltänyt minulta kaikki maalastyöt. Vetoaa siihen että ne jäävät kuitenkin kesken. Taitaa olla oikeassa.;) Ensi viikolla maalaan tämän loppuun...pakko.


Eilen illalla, kun poika oli unilla sain jo vähän mietittyä pääsiäisjuttujakin. oli jopa ihan pakko sujauttaa jo pari pääsiäismunaa tuonne kuvun alle..



Pöytätuunauksesta on vielä kertomatta, koska se on kesken. Listat on vielä käsittelemättä. Ensin ostin väärän väristä petsiä ja sitten toinen petsi oli pilalla ja lähtee takaisin kauppaan.:/ Toivottavasti sekin projekti saadaan kuitenkin loppuun vietyä ja pian. ( Ettei jäisi kesken, ainakaan ihan niin pitkäksi aikaa ,kuin tuo edellinen maalausprojektini. ;)

Oikein ihanaa viikonloppua ystävät!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Aina on aihetta juhlaan...

Eilen aamulla totesin miehelle, että voisin leipoa jotain. Hyvä syykin löytyi, kun vähän mietittiin. Tänään on pienen pojan nimipäivä. :)


Tein siis eilen kakun valmiiksi ja tänään juhlittiin pikku-Joakimia porukalla. Olin ajatellutkin kokeilla kyseistä ohjetta jo monta kertaa ja kyllä kannatti. Oli oikein hyvää. Idea kakkuun täältä:


Pieni poikamme kastettiin tammikuussa ja hän vietti tänään siis ensimmäistä kertaa nimipäiväänsä. Myös Täällä Ruotsissa on tänään Joakimin päivä. :)



ps. kuvassa vilahtaa pöytätuunauskin. Idea ei ole oma, vaan täältä blogimaailmasta tuttu. Siitä lisää myöhemmin. :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ovi

Täällä on ollut hieman kiirus. Olen siivoillut kolme päivää melkein aamusta iltaan. Kyllästyin kaikeen täällä kulkuvaan ylimääräiseen tavaraan ja ne on nyt viety vinttiin odottamaan joko kierrätykseen pääsyä tai oikeaa paikkaansa. Sitten vielä kunnon siivous ja vihdoin on vähän helpompi hengittää. Toivotaan, että nyt jää enemmän aikaa muillekkin touhulle, kuin ainaselle siivoamiselle. Taitaa olla toiveajattelua.. ;))

Olohuoneprojekti jatkuu ja järjestys on jo hieman muuttunut. Tv-kaappi muutti pois ja uusi pienempi on nyt etsinnässä. Lisätilaa kuitenkin tuli muutoksen myötä ja siirsin tämän oven eteisestä tänne olohuoneeseen.



Edellisestä blogistani voi joku tämän arteeni muistaakin. Eli isäni on ollut aikanaan viisas ja säilyttänyt tällaisen ihanuuden.:) Maalasimme sen toisen puolen ja laitoin pitsin ikkunaan. Ihan lempijuttujani ja vihdoin arvoisellaan paikalla. ompelukoneenjalka löytyi ilmoituksen perusteella ja piti noutaa oikein luleåsta asti. :)




Tuohon kaappikellon paikalle muuttaa sitten vielä yksi lipasto kunhan saan sen joskus ( huokaus... ) maalattua. :)



Okein ihanaa viikonloppuia kaikille! Täällä nautitaan jo siitä, kun arkea pyörittää kaksi ihmistä ja aamulla sain nukkua pari tuntia tavallista pitempään. Ihanaa. :)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

ihana arki

Viikonloppuna ei saatu aikaan juuri mitään suunniteltua. Sen sijaan tehtiin jotain paljon tärkeämpää. Oltiin ulkona ja nautittiin auringon paisteesta. Käytiin markkinoilla, kauppasilla ja mummolassa...kaikki yhdessä. Pikku mies on kärsinyt vatsavaivoista ja on ollut hankala katsoa toisen pahaa oloa. Vihdoin vaivat alkavat olla takana päin ja oli niin ihana olla liikkeellä koko perheen voimin. Jollain tavalla tuntuu, että meille alkoi vasta nyt se ihana vauva-arki. Väsyttää välillä vieläkin kovasti, mutta on ihanaa, kun saa herätä iloisen nauravan pojan kanssa uuteen aamuun.

Sisustelut jäi siis minimiin. Olkkarin pöytä alkaa tosin olla kohta valmis. Tänään puuhastelin hetkisen myös kodinhoitohuoneessa ja sain taas pari hyllyä ojennukseen. Suuren suuresta huoneesta ei siis ole kyse, vaan aikaa tahtoo olla vain niin vähän.;)


Paikallisen lahjatavaraliikkeen loppuunmyynnistä ostin tämän kauan himoitsemani lintuhäkin. Järki ei taas ollut oikein mukana. Eihän tälle ollut paikkaakaan valmiina. Mutta nyt se onneksi mahtui ainakin toistaiseksi tänne. :)



Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Kiitos myös uusille lukijoille. Ihanaa kun teitä on tullut lisää. :)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä

Täällä toivotaan, että jaksettaisiin vihdoin sisustella olohuone valmiiksi. Miehellä on yhä pöydän tuunaus kesken ja minä en ole omaa urakkaani vielä aloittanutkaan. Yksi kokonainen lipasto hiottavana ja maalattava. Tv-kaappi muuttaa siskolle ja sekin pitäisi tyhjentää. Raporttia edistymisestä seuraa. ;)



Onneksi koko olohuone sentään ei ole muutosten kourissa..vain melkein. :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Olohuoneessa

Täällä aletaan olla koko perhe jo terveitä ja vietetään sunnuntaita kotosalla. Kodinhoitohuone on vieläkin vaiheessa. Sen sijaan päätin vihdoin ottaa olohuoneen työn alle. Olohuone on ollut valmis jo kauan aikaa, mutta yhä vaan osa huonekaluista tuntuu olevan väärässä paikassa. Nappasin projektin keskeltä muutaman kuvan. Vaikea kuvata, kun yrittää kiertää kaikki vauvan lelut, sitterit ynnä muut sellaiset. ;)






Mukavaa sunnuntaita kaikille! Täällä nautitaan kotona olosta ja yritetään jatkaa olohuoneen parissa. Mieheni kokoaa parhaillaan vessan kaapeja ja lähden tutkimaan miten homma sujuu. :)

<3 Veera

maanantai 28. helmikuuta 2011

Tuhisijat

Flunssa löysy sitten meidätkin. Pikkumieskin tuhisee.

Remontti vaan sen sijaan jatkuu. Seuraavaksi käsittelyyn pääsee siis vessa, josta satiin aimo annos tavaraa pihalle ja nyt sinne mahtuu itsekin sisään. ;) wc remotoitiin ihan ensimmäisenä ennen taloon muutoamme. Se oli alunperin oranssilla muovimatolla päällystetty. Niistä päästiin siis eroon jo ennen tänne muuttoamme, mutta nyt on aika saada paikoilleen, myös kaikki purkit ja purnukat. Vihdoinkin sinnne kun sinne mahtuu muutakin kuin pesukone ja suihkukaappi. Sormia syyhyttää jo päästä hommiin. Mutta selätetään ensin tämä flunssa.





Mukavaa viikon alkua!

<3 Veera

lauantai 26. helmikuuta 2011

Toukokuun talo

Kun aloitin tämän nykyisen blogin pitämisen, asuimme vielä rivitalossa. Hyvin pian ostimme tämän nykyisen kotimme, vanhan hirsitalon, jossa nyt pieni perheemme elää. Blogi keskittyykin elämäämme täällä vanhassa talossa, jossa riittää loputtomasti tehtävää. Siksi nimesin bloginkin nyt uudelleen.

Talosta tuli omamme pari vutta sitten Toukokuussa. Ostimme talon irtaimistoineen päivineen ja tänne jäikin paljon ihania tavaroita ja huonekaluja vuosien takaa. Osan olemme kierrättäneet eteenpäin, suuri osa on käytössä ja paljon aarteita odotta vielä oikeaa paikkaa. Ihanaa käydä välillä tutkimassa talon aarteita ja miettiä mihin ne täällä loppujen lopuksi pääätyvät. Talon edellinen asukas oli muuten nimeltään Maj ja sehän tarkoittaa myös Toukokuuta. Siitä siis blogilleni nimi. :)

Kuvankäsittelytaitoni olivat pahasti ruosteessa, mutta jonkinlaisen bannerin sain tunne ylös kyhättyä ja paremmalla ajalla teen sitten teen uuden. Näin viikonloppuisin ehtii onneksi välillä istahtaa koneen ääreen, kun isukki ehtii välillä hoitamaan poikaamme. :)

Kodinhoitohuone edistyy...hitaasti. Tärkeät tavarat alkavat tosin olla jo laatikoissa ja vähjemmän tärkeitäkin juttuja on päässyt esille, kun tilaa kerran riitti.


Täällä pitsiliinat odottavat laiskaa silittäjää. Vähän uudempi rauta pääsee kyllä aikanaan töihin. ;)



Sydämellinen kiitos kaikille kommentin jättäneille ja uusille lukijoille!

<3 Veera

perjantai 25. helmikuuta 2011

Happiness

Kodinhoitohuone on käytössä ja on niin ihanaa pestä pyykkiä, kun saa koko pesukoneen luukun auki. Pienistä asioista sitä voikin välillä olla iloinen. :)

Tämä remppaaminen on kyllä opettanut kärsivällisyyttä. Kaikkea ei vain voi saada heti. Välillä vieläkin kärsimättömyys kyllä nostaa päätään, mutta samalla mietin olisiko edes niin hauskaa, jos kaikki olisi jo valmista. Eikö juuri tämäkin vaihe ole aika ihana, kun on aina jotain mitä odottaa ja aina syntyy jotain uutta. Kunpa vain muistaisi olla tyytyväinen juuri tällä hetkellä. Meillä on loppujen lopuksi kuitenkin niin paljon.




Uusi hankintani saakin keittiön seinällä muistuttaakin meitä siitä, että onni on tässä ja nyt. Onni on varsinkin tuo pieni ihminen tuossa vieressä, joka kaipaa nyt huomioni taas kokonaan. :)



Ihanaa viikonloppua ystävät!

<3 Veera

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Eteisessä

Kodinhoitohuone on valmis!!! :) Inhottava suihkukaappi pikkuruisesta vessastamme on purettu ja sen sijaan olemme päässeet suihkuttelemaan uuteen suihkuhuoneeseen. Kodinhoitohuoneeseen laitetaan tänään viimeiset avohyllyt ja sitten alkaa loppusilausten laittaminen eli kaikenlaista purnukkaa ja muuta hörsötystä pääse esille. Kodinhoitohuoneesta oli tarkoitus tulla hieman muuta kotia modernimpi...mutta totesin, etten voi itselleni mitään. Hörsö mikä hörsö. ;)

Mutta koska kodinhoitohuone on vielä työn alle kurkistetaan eteiseen sillä välin. Meille tullaan kylmän kuistin kautta. Tästä kylmästä kuistista, joka vilahtaakin tuolla aikaisemmissa kuvissa, lähtee myös portaat ylös. Koska olemme sen verran mukavuudenhalusia, ettemme halua pakkasella pukea joka kerta toppahousuja, kun halaamme käyttää yläkertaa, on tarkoitsu tehdä tästäkin kuistista (ja portaikosta) lämmintä tilaa. Mutta kaikki siis aikanaan. Sitä ennen ulkovaatteet säilyvät täällä lämpimällä puolella.



Nämä kuvat nappasin jo kesällä, mutta isoja muutoksia ei ole tapahtunut. Kamera on tosin vaihtunut parempaan. :)



Kukaanhan ei sitten huomaa tuota inhottavaa lampunjohtoa mikä roikkuu kuvissa miten sattuu. Alkoipas harmittamaan, kun tuolla lailla ilmestyy minun kuvat pilaamaaan. Sovitaan, ettei sitä kukaan tosiaan huomaa ja nappaan sitten parempia kuvia kunhan ehdin. ;)



Ihanat käsin virkatut pitsit ovat äidiltä saatuja...jonkun sukulaisemme virkkaamia.Ehkä mummoni siskon muisteli äiti. <3 Tuo Artois kyltti on läytänyt jo oman paikkansa makuuhuoneesta. Lepäili tuossa hetken omaa paikkaa odottamassa.



Etesisestä löytyy myös ikean löytö-osastolta ostettu lipasto. Ihan uusi kapine siis. Olisin halunnut tännekin jonkun, vanhan ihanan lipaston, mutta tällä kertaa käytäntö voitti...noissa laatikossa säilyvät niin kätevästi pipot, hanskat ja muut vaatteet, joten annoin tällä kertaa periksi...ja ihan hyvin ollaan tultu toimeen tämän uudenkin kapistuksen kanssa. :) Samoin vanhan valmiina olleen kaapin viereen pääsivät ikean vaatekaapit.

Mukavaa viikon jatkoa! Palailen, kunhan kodinhoitohuone alkaa olla kuvauskunnossa.

<3 Veera

torstai 17. helmikuuta 2011

Remppavilautus

Ei ole mikään salaisuus, että täällä aletaan olla ihan kyllästyneitä kodinhoitohuoneremppaan. Meille rakennettiin siis täysin uusi kuisti, johon tehtiin erillinen laatoitettu suihkuhuone ja muu osa kuistia toimii kodinhoitohuoneena. Kuistin piti olla valmis jo ennen vauvan syntymää, mutta kuten tavallista näillä asioilla on tapana venyä ja nyt se tekeminen vasta hidasta on ollutkin...Välillä kun vauva-arki on ollut hieman raskaampaa ovat työt seisoneet kokonaan. Nyt aletaan vihdoin olla kuitenkin loppusuoralla ja alkaa se ihanin osuu eli SISUSTAMINEN. :)

Vaikka kaaoksen keskeltä ei voinut kerta kaikkiaan ottaa minkäänlaista kokonaiskuvaa niin muutama "vilautus" kuitenkin luvassa.





Tässä näette tapettivalinnan. Olen ollut kauan ihastunut tuohon kyseiseen Sandbergin tapettiin ja vihdoin sille löytyi oikea paikka. Meillä on muuten niin vaaleaa, että jotain väriä piti saada. Nauroin kyllä miehelle, että meille näköjään tällainen vaaleanharmaa on "väriä" siinä missä monilla muilla on piristyksenä vaikka kirkkaanpunaista. ;) Seuraavassa kuvassa Suihkuhuoneeseen johtava ovi.



Lattiasta tuli juuri sellainen kuin halusinkin. Harmaata ja valkoista laattaa ja lattialämmitys. <3 Sitä on oppinut arvostamaan nyt kovien pakkasten keskellä!



Ihanaa muuten, kun tänne on löytänyt ainakin muutama lukija. Suuri kiitos kommenttia jättäneille! Niistä ja kävijämittarista olen päätellyt, etten ihan yksin täällä sentään höpise. Kiitos kun olette löytäneet tänne 1.5 vuoden tauonkin jälkeen!!! <3

tiistai 15. helmikuuta 2011

Keittiön pikkukaappi




Raahasin tämän suloisen kaapin yläkerrasta keittiöön. En ole löytänyt sille oikein sopivaa paikkaa, mutta nyt tyhjensin tämän lieden viereisen tason ja sovitin sitä siihen. Hyllyjä on pakko nostaa, jos se jää tuohon, mutta en osannut vielä päättää.




Itse koen tuon tason aika turhaksi, kun ei siinä tule yleensä mitään tehtyä, vaan pilkkomiset sun muut hoidetaan tuolla toisella puolella keittiötä. Sovittiin miehen kanssa, ettei nostetan noita hyllyjä vielä ylemmäs, vaan makustellaan ensin miltä alkaa vaikuttaa ja saanko vakuutettua myös miehen siitä, ettei tuolla tasolla ole mitään virkaa. Meillä kun kokkaa molemmat, on kuunneltava myös hänen mielipidettään. ;) Yksi lapsi kutsui tätä muuten kanin kopiksi.:)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävät

Toivon sinulle, ystäväni, taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elämän päivinä ilon löydät ja lohdun kuulet.

Toivon sinulle, ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää kevään pelto on roudassa vasta.

Toivon sinulle, ystäväni, kaikkein kauneinta elämässä,
että rakkaus puhdas, ikuinen sinut ympäröi juuri tässä.

Anna-Mari Kaskinen



Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää, on myrsky tai pouta.

Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.

Minä Sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.
Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.

Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.


Anna-Mari Kaskinen

torstai 10. helmikuuta 2011

Keittiön koristuksia

Kävin eilen pitkästä aikaa ostoksilla. Country Heartista mukaani tarttui tämä kannu ja voirasia. Eihän sieltä tietysti päässyt pois tyhjin käsin tällainen hamsteri. Ja tätä ihanaa valkoista sarjaa minulla on ennestääkin. Tässä siis ihanat ostokseni, jotka nyt kököttävät jo keittiön avohyllyillä.




Samaa sarjaa on tullut kerättyä enemmänkin. Tykkään ja kovasti. <3 Valkoiset kannut varsinkin ovat suosikkilistallani.

Kun ostimme tämän talon ostimme sen tosiaan tavaroineen päivineen. Muutama taloon jäänyt tavara on päässyt koristamaan keittiötämme. Pitääkin esitellä teille osa aarteistani.

Täämä ihanuus oli valkoinen jo valmiiksi.




Vanhan lihamyllyn laitoin koristamaan hyllyn reunaa.




Tämän ihanan purkin löysin ulkorakennuksesta. Huolellisen pesun jälkeen laitoin siihen vaahtokarkkeja. Osa on hävinnyt jo parempiin suihin. :)



Ylähyllyllä nakottaa vielä tämä talosta löytynyt puulaatikko.



Itse keittiöremppa on ollut valmis jo kauan, mutta viime talvena vesiputket jäätyivät niin pahoin, että osa lattiasta jouduttiin aukaisemaan. Se korvattiin uudella puulla ja nyt pieni osa lattiasta on vieläkin maalaamatta. Kuinkahan kauan meillä menee, että saamme lattian maalattua... Kaikki muu tuntuu muka olevan aina paljon kiireisempää. Itse emme varmaan kohta edes huomaa koko juttua. Myös pannu muuttaa keittiönkomerosta ensi kesänä ulkorakennukseen ja komeroon suunnittelenkin itselleni kafferia eli kotoisasti ruoka-ainekaappia, jossa saisin piiloon myös mikron, kahvinkeittimen jne. Ihanaa haaveilla ja tästä haaveesta voi hyvin tulla ensi kesänä totta. :)



Keittiönpöytä ja tuolit ovat samat kuin edllisessäkin asunnossa. Niistä en kyllä oikein helposti luopusikaan. Veimme täältä vasta puusohvan pois, kun se yksinkertaisesti vei kaiken tilan. Ja nyt keittiö tuntuukin meistä ihanan suurelta.




Nyt lähden jatkamaan siivousta, kun pikkumies saatiin sopivast unille. Viikonloppuna on luvassa ystävien vierailu. Poikamme saa kaksi kummeistaan viikonlopuksi kylään ja me saamme aikuista seuraa. :) Kiire voi siis olla valmisteluja tehtäessä (tarkoitus olisi ehtiä leipomaankin) , joten toivottelen varmuuden vuoksi hyvää viikonloppua jo nyt!



<3 Veera