sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Makuuhuone unelmia

Hukkasin kameramme. :( En ole vielä paniikissa sillä minulla on tapana laittaa tavaroita "talteen"...Usein vain unohdan mihin ne sitten tulikaan taletettua. ;) Saimme onneksi lainaan vanhan kameramme, joka oli muuttanut miehen vanhempien hoivaan.

Paljon ei vielä ole talossamme tapahtunut. Vessa remontti edistyy hitaasti, mutta varmasti. Miehen mukaan parin viikon sisällä on lupa odottaa valmista tulosta. ;) Vessa on muuten todella pieni! Sinne on edellisellä asukkaalla mahtunut myös suihku ja pesukone... ja niin on mahduttava nytkin. Muita pesutiloja ei talossa vielä ole.

Minun panokseni remonttiin on tällä hetkellä ollut lähinnä se, että olen välillä häärinyt tiellä ja välillä lajitellut tavaraa kirppikselle. Makuuhuone on ainoa paikka alakerrassa, jossa on tällä hetkellä jonkilainen järjestys ja kävinkin siellä jo salaa haaveilemassa tulevasta.

Mitään järkeä tässä operaatiossa ei kyllä ollut. Huone on kuitenkin tyhjennettävä pian. Mutta pakkohan minun oli jo päästä mallailemaan mitä sinne lopulta sitten päätyisi. Makuuhuoneeseen muutti siis jo tämä peilipöytä yläkerrasta.



Samaan sarjaan löytyy myös kaksi yöpöytää ( joita meiltä ei löytynytkään ennestään ollenkaan! ) ja pari tuolia, joista kuvassa tämä hieman "kärsineempi" yksilö, joka jäi vielä yläkertaan odottelemaan. ;)






Nämä ovat kaikki siis talon peruja ja voitte ehkä arvata, että tykästyin näihin jo ensi silmäyksellä. :) Kuinka iloinen olinkaan, että ne saivat jäädä taloon!



Täällä pohjoisessakin alkaa muuten näyttää jo ihan kesältä. Pihapiirissämme on useita vanhoja puita, mikä on minusta aivan ihanaa! Pihatöitäkin riittäisi ennemmän kuin tarpeeksi, mutta tämä kesänä on hyvä, jos saamme haravoitua ja nurmen leikattua. ;) Kauniista ilmoits aon kuitenkin ollut mukava nauttia jo vähän pihaakin kuopsutellen.



Toivottavasti tekin olette saaneet nauttia kauniista ilmoista! :)

8 kommenttia:

maano kirjoitti...

ihania kuvia :) nuo huonekalut on niin kauniita , ja nauttikaa aikaansaannoksista kyl se remppa siit edistyy :)

päivi kirjoitti...

hei veera<3
olen iloinen puolestasi, aarretalon olette löytäneet, kalusteineen kaikkineen:)
voin vain kuvitella mikä nukkekoti siitä kehkeytyy käsissänne!
piha näyttää siistiltä ja aikanaan sinulla jää sillekin aikaa... asiat siis vaan nyt tärkeys järjestyksessä:)
mukavaa ja lämmintä kesäkuuta sinulle ystäväni, kiitos kauniista kommentista omassani<3
halauksin päivi

Korpen kirjoitti...

voi kuinka tutulta kuulostaa remontin keskellä asuminen..meillä on kans vessaremontti meneillään ja siinä on kestänyt luvattoman kauan. mulla on mies reissuhommissa, joten se pystyy remppaamaan vain viikonloppuisin ja välillä rahatkin on loppu..ja kaaos on varmasti vielä kauheampi kuin teillä kun meillä pyörii vielä nuo kolme muksuakin levittämässä vessan kaapeista purettuja tavaroita..onneksi nyt ollaan siinä vaiheessa, että klinkkerit saa laitettua jo ensi viikonloppuna lattiaan.sitten onkin enää loput jäljellä...

titta kirjoitti...

Moi Veera! Ilman muuta niitä huonekaluja on mallailtava, ihan höpsöä jos joku ei ymmärrä ;) Kaikki näyttää ja kuulostaa niin ihanalle. Tsemppiä :)

tiina kirjoitti...

Kauniita nuo vanhat kalusteet. :)
Ja piha näyttää niin upealta vanhoine puineen.

disa kirjoitti...

I love it ! Very creative ! That's actually really cool Thanks.

Merttuli kirjoitti...

Hei!
Me asutaan perheen kanssa tässä ihan teidän talon lähellä. Katoimme myös miehen kanssa aikoinaan nykyistä teän taloa. Oma koti kuitenkin löytyi tästä vanhasta golfklubin talosta :) Kaunis koti teillä ja ihana, kun saitte talon mukana vanhoja huonekaluja. Meilläkin niitä oli, mutta ennen kun muutettiin, niin ne oli kerenny hävitä jonnekkin :( Tunnelmallista syksyn odotusta ja intoa remonttiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka

Tiedän, että tähän on kirjoteltu viimeksi kauan sitten, mutta ihastuin tuohon talossanne olevaan peilipöytään. Etsikelen juuri itse peilipöytää. Mistä olette löytäneet noin ihanan peilipöydän?
Jotenkin Ikean tusinakamaa en haluaisi ostaa. Toi on vaan niin ihana, että osaatko sanoa mistä liikkeestä ja mistä päin Suomea tollasia vanhan ajan tyylisiä huonekaluja on löytyny? Oot kyllä löytäny todellisia aarteita. =)